Pipolätkän yläkouluikäisille suunnattu ryhmä aloittaa toimintansa keskiviikkona 11.9 ja jatkaa siitä toimintaansa aina joulun kynnykselle 18.12 saakka. Pipolätkän harjoitusvuoro on aina keskiviikkoisin klo 16:15-17:15 Harjoitushalli 2, joka on kahdesta vierekkäisestä harjoituskaukalosta vasemmanpuoleinen. Pipolätkän vastuuohjaajana toimii Matti Kuusela.
Ryhmän jäsenillä on mahdollisuus säilyttää varusteitaan jäähallilla sijaitsevassa kuivaushuoneessa, jolloin harjoituksiin pääsee helposti pyörällä tai vaikka julkisilla, eikä varusteita tarvitse kantaa mukana. Mikäli haluatte kuivaushuoneen käyttöönne, ilmoittakaa siitä ensimmäisen harjoituksen yhteydessä Matille, niin hän opastaa pelaajat harjoituksen jälkeen kuivurille näyttää miten sinne pääsee jatkossa.
Pipolätkän harjoituksia voi halutessaan seurata toisen kerroksen parvelta, josta on suora näkymä kaukaloon. Parven yhteydessä on myös JuniorSportin kioski josta saa halutessaan kahvia, makkaraa ja muita kioskituotteita. Kahviossa voi myös työskennellä, jos sellaiselle tarve on.
Pipolätkässä varusteiksi riittää luistimet, kypärä ja maila. Sportilla on joitakin mailoja, joita voidaan lainata varsinkin niille kokeilijoille, jotka eivät vielä tiedä jatkavat toiminnassa. Pipolätkätoiminta on suunnattu niin tytöille kuin pojillekin. Pipolätkän tärkein tehtävä on tuottaa lapsille hauskoja hetkiä luistimilla.
Mikäli teitä kiinnostaa apuohjaajana toimiminen, voitte ilmoittaa siitä tämän ilmoittautumisen yhteydessä.
Ilmoittautumisen yhteydessä harrastajalle muodostuu lasku syyskaudesta. Laskun summa on 129 € ja se kattaa koko syyskauden. Laskun eräpäivä on 15.9.2024, jolloin voitte kokeilla kaksi kertaa ennen laskun erääntymistä. Mikäli koette, ettei Pipolätkä olekaan teidän juttunne, voitte peruuttaa ilmoittautumisen ennen 15.9.2024 laittamalla sähköpostia toimisto@juniorsport.fi ja kerrotte siinä lopettavan pelaajan nimen ja pyynnön mitätöidä saamanne lasku.